Oulun Undergound-maailma ja Arabia Arabia

Vaikka käsite “Underground-musiikki” minulle on jo jonkin aikaa tuttu ja ihailema käsite kuunneltuani Pink Floydin alkuaikojen soitteluja, niin en ole kunnolla saanut sellaista elävää kosketusta kyseiseen taiteenlajiin. Olen haaveillut sellaisesta kokemuksesta, ja kadehtinut seitkytluvun aikaa siitä vahvasta, progressivisen ja psykedeelisen alamaailman kulttuurista. Olen nyt viimein saanut sen kosketuksen tähän maailmaan.

Sain kuulla ystävän kautta siitä, että tänä päivänä, 19. 9. Arabia Arabia pitäisi keikan Kulttuuribingossa. Tämä ystäväni oli aiemmin käynyt jo kahdella tämän bändin keikalla, ja on kehunut suuresti kyseistä yhtyettä, mutta minä tiesin bändin vain lähinnä siitä, että se on voittanut jokin aikaa sitten pidetyn Kalevan järjestämän Chili-bändikisan.

Soittopaikastakaan en tiennyt mitään etukäteen. Tiedottanu ystäväni sanoi, että siellä olisi jonkinlainen näyttely, joka alkaisi johonkin tiettyyn aikaan. Ja toden totta, kyseessä oli ihan maalausnäyttely. Siinä paikassa kierellessä, tauluja katsellen huomasi pienistä seikoista, miten ideaalisen rento tämä näyttelytila oli. Rento ja omaperäinen, siitä suorastaan uhkui nuoren taiteilijan sympaattista olemusta. Vieraskirjaan kirjoitettiin joko lasioveen töhertämällä tai vanhanajan kirjoituskoneella kuittipaperille naputtamalla. Nurkissa oli vanhoja televisioita, josta näkyi pelkkää lumisadetta, jonka päälle oli spraymaalattu paikan logo. Esillä olevien taulujen alle oltiin kirjoitettu suoraan seinään taiteilijan nimi öljyliidulla. Siellä täällä oli käytettyjä maalaustarpeitakin, jätetty huolenpuutteesta vain rennosti lojumaan. Väki, jota paikalle oli kerääntynyt oli myös hyvin taiteellisen näköinen, hipster-tyylille ja uushipeille uskollinen ihmisjoukko. Ovesta sisään astuminen oli ihanan rentouttava tauko valtavirran vallitsemasta maailmasta.

Tilan keskellä, pienellä alueella oli jo kaksi soittajaa, Antti ja Tuomas. Tämä duo loi yksinkertaisella kitara-djembe kokoonpanollaan rentouttavan, itämaistyyppisen etnisen äänimaailman. Välillä kahta soitinta täydensi rumpalin kurkkulaulanta, joka vain syvensi eksoottista vaikutelmaa, jota he loivat.

Antin ja Tuomaksen musiikki sopi eksoottisella olemuksella täydellisesti esillä oleviin teoksiin. Näytöksen järjestäneistä taiteilijoista yksi nimittäin oli käynyt inspiraationsa hakemassa Intianmatkalla, joten kaukainen itämainen maailma kuvastui hyvin myös tauluista. Kaksikko piti välissä taukoa antaakseen puheenvuoron tapahtuman ja paikan ylläpitäjille. Puheessa kiiteltiin paljon paikalla olevia vaikuttajia ja tukijoita, kuten vanhempia ja entisiä kuvisopettajia.

Vielä puheen jälkeen kaksikko soitti pienen soittonumeron, jonka jälkeen lavalle astui Arabia Arabian jäsenet Lauri Suutarinen, Mikko Kanniala ja Konsta Koivisto ja muodostivat basistin, rumpalin ja laulavan kosketinsoittajan trion. Ensimmäiset tiiviseen ilmaan kajautetut nuotit toivat oitis muutoksen paikan äänimaailmaan, vaihtaen maisemaa rauhallisesta ja ystävällisestä vahvaan ja ystävälliseen. Poland-koskettimen voimakassointiset nuotit, basson vahva, jykevä tausta ja rumpujen lennokkaasti hakatut kompit antoivat näyttävän alun keikalle. Aina vähän väliä soitinten voimakkuus hiljentyi ja antoi tilaa vaikuttaville, sanattomille vokaalaille.

Yleisö tempaistiin todella tehokkaasti mukaan. Kiehtovasti sykehtivä, trion tuottama tunnelma innoitti muutamaa rohkeaa fania suoraan soittotilan eteen tanssimaan. Innokkain tanssijoista ujuttautui kuin transsissa lähemmäksi soittajia, heiluen ja väänellen mitä ihmeellisimmin. Tämän tanssijan seuraksi liittyi toinenkin samaan tyyliin vääntelehtivä taiteilijasielu. Heidän liioiteltujen aaltoliikkeiden ja eleiden näkymä toi mieleen teatraalisen performanssitaiteen, jota joku voisi hyvinkin nimittää tekotaiteelliseksi pelleilyksi. Bändin laulaja piti yleisön mukaantempautumista, kiittäen eturivin innokkaita tanssijoita.

Bändin äänimaailman tyyli pysyi kauttaaltaan melko samanlaisena, tuoden välillä uudenlaisia elementtejä eri kappaleiden myötä. Rumpukompit vaihtelivat normaalia erikoisempiin, muun muassa aika-arvojen kanssa leikittelyllä. Basisti ei tyytynyt aina vikkeliin yksittäisiin taustanuotteihin, vaan soitti välillä matalia sointuja ja bassosoolonkin. Kosketinsoittajan pääsoittimen äänet pysyivät melko lailla samana, vaimeana pianokomppina, mutta välissä ääneen tuotiin myös soittimen päällä lepäävä pikkuruinen syntikka ja sen korkeaääniset ja eriskummalliset soundit.

Esiintymisen viimeinen kappale oli täydellinen huipennus esitykselle, koskettimet vaihtuen toistaiseksi sivussa toimeettomina seisoviin Hammond-sähköurkuihin. Kappaleen alku oli laulajakiipparistin rauhallinen yksinesitys, vaimeiden urkujen taustoittamat vokaalit. Tämä vaihtui hetkessä jykevään voimamomenttiin, joka oli koko esityksen näyttävin. Urkujen äänet nostatettiin, ja basso ja rummut yhtyivät soittoon. Tunnelma yleisössä ja lavalla nousi korkeimmilleen, urkuja hakkavan musiikon kyyristyessä pää painuksiin villisti heiluvan, tanssivan, polkevan ja hyppivän pienen joukon edessä.

Kolmikon päätettyä soittonsa lavalle astui vielä kerran alussa soittanut kaksikko, Antti ja Tuomas, jotka esittivät improvisoiden humoristista lauluesitystä, joihin rumpuja paukuttava laulaja pyysi laulun aiheita yleisöstä.

Tällainen tutustuminen Oulun Underground-taidepiiriin ja musiikkimaailmaan oli erittäin hyvä kokemus minulle. Antin, Tuomaksen ja Arabia Arabian lumossa, taidenäyttelyn siimeksissä vietetty ilta oli kokemus joka ehdottomasti kannatti kokea.

Watch the Weather Change

Jos Oulussa on yksi paikka, jota minä voisin kutsua kauneimmaksi paikaksi täällä, sanoisin, että se on se yksi aallonmurtaja.

Siellä jossain Meritoppilan suunnalla, merelle päin, on rannan tuntumassa kivinen pitkä ohut polku, joka johtaa suoraan merelle päin. Kesällä oli aivan mielettömän hienoa, kun iltakymmenen aikaan kävelin tai pyöräilin sitä pitkin ihan kärkeen saakka katsomaan auringonaskua. Taivas oli niin hienon värinen, että jäin vain tuijottelemaan. Se kontrasti, joka tilanteessa syntyy, on taiteellinen kuin mikä. Auringos laskiessa yksi puoli on täydellisen valoisa, kirjava ja näyttävä, sillä välin kuin toinen voi näyttää pilviseltä, synkältä ja tummalta. Muualla, maalla päin tuntuu aina olevan jotain näun esteenä. Jokin puu tai jokin talo, jokin rakennustyömaan nostokurki tai jokin asfalttisilta. Mutta siellä näkyvyys on täydellinen. Vain merta. Tietenkin rantoja on näkyvissä, kaikilla puolin, mutta merelle päin suuntautuessa aavan meren tilavuuden tunne ei voisi olla avarampi maan vielä ollessa jalkojen alla. Taivas vain venyy joka suuntaan, täyttää näkökentän lähes kokonaan.

Tänään minä herätin tuon tilanteen henkiin jälleen.

Se, mitä tein ennen kuin lähdin suuntaamaan sinne aallonmurtajalle päin ei ole järin mielenkiintoista. Nukuin päiväunet, söin ruokaa, menin tietoneelle, tylsistyin. Katsoin ikkunasta. Huomasin, että ulkona oli mukava sää. Aurinko paistoi mukavasti, taivas oli sopivan pilvinen, mutta silti avautuva ja sinisehkö. Siispä ajattelin lähteä satunnaiselle pienelle pyöräretkelle jonnekin katsomaan säätä.

Menin ulos, en ollut aivan varma minne minä haluaisin mennä, mutta päädyin kuitenkin sinne, missä olin kesälläkin katsellut aurinkoa iltaisin. Joka tietysti oli hyvä juttu, perustuen noihin perusteluihin mitä aiemmin sanoin. Matka sinne paikalle oli tosin aika tympäisevä, ja siihen olen kerennyt jo tylsistyäkkin. Lisäksi kaikki talot ja puut tuntuivat olevan taktisesti sen auringon oranssin kajon tiellä niin, että näin sen vasta, kun tulin sinne rantaan päin vievälle muhkuraiselle soratielle viimeisimpienkin puiden ohitse.

Minä kerrassaan rakastan sitä, kun auringon valo tekee taivaasta jotain muuta kuin mitä se normaalisti tuntuu olevan. Oranssi on vielä suosikkivärini. Olin taas kerran aivan ihmeissäni nähdessäni sen näyn. Sen näyn, kun aurinko laskee, kun taivas näyttää niin poikkeuksellisen mahtavalta. Se on aivan niin lumoava kuin olla voi.

Vielä hienonpaa oli tosin, kun käveli vielä ja katseli lisää ympäröivää maailmaa. Lumen alta näkyi oikeasti ruohoa! Se oli niin uutta siihen harmaaseen lumiseen maisemaan, että se vaikutti tosi raikkaalta ja elävältä. Lumi oli sulanut muistakin paikoista, vesi solisi jo aika vuolaana aallonmurtajan vierellä.

Kohta on kesä. Olen aivan mielissäni.

Satunnaisia sekalaisia pieniä muutoksia minun elämääni

Kevät on tullut. Ja muutoksia on tapahtunut.

Olen käynyt tässä kerran lenkillä ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan ja olen oppinut, että minun pitää tehdä niin useammin, koska polviin sattui silloin aika paljon. Juoksemiseni ei vain ole entisensä.

Minusta on oikein mukavaa, että lumi on poissa teiltä. On oikein mukavaa pyöräillä niin, että ei ole jäätä johon liukastua tai lunta, joka hidastaisi matkaa. Minua ei haittaa pikkukivetkään niin paljon kuin edellisenä vuonna, olen vain onnellinen siitä, että ei ole lunta. Asfalttia näkyy. Paljasta pintaa.

Olen alkanut kuunella Tool-nimistä bändiä lisääntyvin määrin. Se on hyvin sekalaista, mutta tottuessa se muuttaa mielenkiintoisemmaksi hetki hetkeltä. Te tuskin tykkäätte tai edes tulette siitä tykkäämään, mutta erityisesti pidän kappaleista Lateralus, Schism ja Reflection. Aika synkkää ja monimutkaista.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoittanut lyriikoita kappaleeseen. Ne onnistuivat jokseenkin kelpuutettavasti, ei mitään järkyttävän mahtavaa kuitenkaan. Hieman outoja ilmaisuja, joiden merkitys tuntuu aukeavan minulle itselleni parhaiten, jos muille ollenkaan. Mutta ne ovat laulettavissa ja sopivat melodisesti ja rytmillisesti siihen työn alla olevaan kappaleeseen.

Valtakunnalliset tulevat. Minä en tiedä, miten minä tulen pärjäämään. Erityisesti minua pelottaa ruotsin koe. Minun pitää oikeasti opetella hyvinkin paljon asioita, joita en ole oppinut kunnolla. Niitä on paljon. Sanavarastoni on hyvin pieni ja en tunnu osaavan taivuttaa sanoja.

Mutta kaikesta tuosta valituksesta huolimatta olen onnellinen siitä, että on kevät. Eilen ainakin oli kivaa, kun oli niin aurinkoista ja lämmintä (että saattoi pyöräillä kotiin teepaitasillaan!). Minulla on muutenkin ollut välillä aika kesäinen olo, ikään kuin kesä olisi alkanut etukäteen mielessäni. Voi, miten minä varmasti tulen olemaan mielissäni sitten, kun kesä oikeasti alkaa! Odotan vappuakin jo oikein innostuksella.

Sain eilen vaihdettua pyörääni renkaan - ihan itse! - ja säädeltyä sitä muutenkin niin, että se on ajokelpoinen. On mukavaa saada taas ajaa ihan omalla pyörällä. Etenkin mukavuuteen vaikuttaa se, että ajaessa ei tarvitse olla kokoajan jalat ristissä, pyörässä on kunnolla ilmaa ja tanko EI OLE keskeltä kahtia. Uusi kumikin vaihdettu, joten ei pitäisi heti sekään mennä puhki. Tosin koin suurta pelkoa henkeni puolesta, kun olin tänään parilla reitillä tarakalla Matin ajaessa. Jos en kuolisi siihen, että tipun tai kaadun tai joudun auton alle, niin nauramisesta aiheutunut kuolema ei olisi pitemmällä kaupunkimatkalla välttämättä kaukana.

Tässä kuussa on Roger Watersin keikka. Tasan kolme viikkoa. Jossain vaiheessa pitää taas aloittaa sellainen Wallin kuunteluputki.

Ja varmaan kaikkein merkittävin ja näkyvin (joskin teille ei vielä) muutos minun nykyisyyteen on se, että aloitimme eilen huoneeni järjestelyt. Minun osuuteni huoneesta on nyt kaksinkertaistunut. Minulla on nyt enemmän omaa huonetilaa kuin mitä minulla on ollut KOSKAAN AIEMMIN. Olen onnellinen siitä. Lattia on mukavan avara näin.

Paljon tulee vielä tapahtumaan. Purren hammasta se vain pitää kestää, pian se kaikki on ohi ja tilalla kesäloma!

Ensimmäinen osa

Hei vain. Turha on tätä pitkittää, sama kirjoittaa nyt tähän jotain esitelläkseni itseni ja aloittaakseni tämän blogin toiminnan. (Tai edes saadakseni jotain tänne, johon joku Kata voisi kommentoida halunsa mukaisesti.)

...Toisaalta turha minun periaatteessa on tänne mitään sanoa, koska te ainoat tämänhetkiset lukijani tunevat minut ja aika hyvin. Minä olen Sipo. Kiinnostun aika omituisista asioista, ja omituiset asiat kiinnostavat minua. Mitäs sitä turhia jaarittelemaan.



Minä en oikein ole varma mitä tällä blogilla tekisin. Se ei ole ilmeisen helposti avautuva blogi, hieman salailevien nimien takia. Mutta ehkä tästä vaan jossain vaiheessa nousee osaksi sitä minun median sarjaani Youtuben ja Facebookin sun muiden Twitterien myötä. Kirjoittelen tänne varmaan kaikkea minua kiinnostavaa, joten muille avautuminen ei välttämättä ole niin ilmeistä aina. Kirjoitan miten lystää, joten kumquatti.

Toivottavasti kuitenkin jakselen kirjoitella jotain. Ehkä joku kaunis päivä annan runosuoneni sykkiä tai avata sanallisen arkun ja tuottaa typeriä tarinoita, joita saan jälkeenpäin hävetä.

Toivottavasti nautitte. Tai toivottavasti nautin. Kuulemisiin.